Muksuoppi on siis Muksulan kylässä aikojen alussa kehitetty menetelmä,
jonka avulla voidaan auttaa lapsia voittamaan kaikenlaisia ongelmia
ja oppimaan kaikenlaisia taitoja. Se koostuu viidestätoista ohjenuorasta
ja heti kun hallitset ne kaikki, voit alkaa käyttää Muksuoppia
lasten kanssa n ähdäksesi itse miten hyvin se toimii.
utta
ennen kuin kerron opetan sinulle Muksuopin viisitoista ohjenuoraa,
haluat varmasti
kuulla tarinan siitä, miten Muksuoppi aikoinaan keksittiin.
Minä kerron sen sinulle.
Kauan
aikaa sitten, kun ei vielä ollut
olemassa autoja eikä televisioita,
kännyköistä ja tietokoneista puhumattakaan, Muksulan
kylässä kohdattiin
ennenkuulumaton ongelma, jota kukaan ei osannut ratkaista. Muksulan
kylän
lapsille alkoi tulla toinen toistaan oudompia ongelmia. Jotkut
lapsista olivat niin arkoja, että he eivät saaneet sanaa
suustaan, toiset niin kiukkuisia, että he huitoivat ympäriinsä vähät
välittäen, kuka heidän eteensä sattui. Jotkut pelkäsivät
asioita, joissa ei ole mitään pelättävää ja
toisilla oli kummallisia sitkeitä tapoja, joista he eivät
päässeet
eroon, vaikka heidän vanhempansa yrittivät niin hyvällä jos
pahallakin.
Muksulan
kylän vanhimmat kokoontuivat pohtimaan ongelmaa. “Meidän
on ensin selvitettävä, mistä nämä kaikki
kylän
lasten ongelmat johtuvat”, sanoi yksi vanhimmista. Siitä virisi
vilkas keskustelu, joka jatkui kauan. Tuona aikana kylässä pohdittiin
kuumeisesti, mistä kylän lasten ongelmat saattoivat johtua.
Aluksi
kylän vanhimmat epäilivät, että ongelma johtui
myrkyttyneestä juomavedestä. Vettä alettiin työllä ja
vaivalla kantaa naapurikylästä asti. Se ei kuitenkaan
auttanut asiaa. Seuraavaksi vanhimmat epäilivät, että lasten
ongelmat johtuivat siitä, että he olivat pienempinä pelästyneet
jotakin. Lapsia alettiin kaikin tavoin suojella pelästymisiltä.
Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä elämä tuohon
aikaan oli vaarallista eikä pelästymisiä voinut
millään
välttää.
Sitten joku vanhimmista keksi, että lasten ongelmat johtuivat
siitä,
että vanhemmat eivät osanneet kasvattaa heitä. Vanhimmat
alkoivat saarnata vanhemmille, miten heidän pitäisi kasvattaa
lapsiaan. Siitäkään ei kuitenkaan tullut mitään.
Vanhimmat olivat näet keskenään niin erimielisiä siitä,
miten lapsia pitäisi kasvattaa, että heidän saarnansa
pikemminkin hämmensivät kuin auttoivat lasten vanhempia.
Kylän
vanhimmat keksivät yhä uusia selityksiä sille,
mistä lasten ongelmat johtuivat, mutta siitä huolimatta
asiaan ei löydetty ratkaisua. Sen sijaan selitykset alkoivat
pahentaa asiaa. Se johtui siitä, että monet kylän
vanhimpien esittämistä selityksistä kuulostivat
vanhempien korvissa syytöksiltä. Ja kun vanhemmat kokivat,
että vanhimmat
syyttävät heitä heidän lastensa ongelmista,
monet heistä pahoittivat
niin pahasti mielensä, että vaipuivat synkkyyteen.
Kun vanhimmat
olivat pohtineet Muksukylän lasten ongelmaa tuloksetta
jo hyvin pitkän aikaa ja Muksulan kylän väki oli jo muuttunut
synkkämieliseksi, eräs vanhimmista nousi ylös ja sanoi: ”Me
olemme kaikki yrittäneet parhaamme ratkaistaksemme tämän
Muksukylän vaikean ongelman, emmekä ole siinä onnistuneet.
Meidän on nyt tullut aika kääntyä Tietäjän
puoleen ja kysyä häneltä neuvoa ongelmaamme.”
Kolme vanhimmista lähti matkaan Tietäjää tapaamaan.
Taivallettuaan monta päivää he saapuivat Tietäjän
luokse.
”Siitä on
monen monta vuotta, kun Muksulan kylän vanhimmat ovat
viimeksi käyneet kysymässä neuvoa minulta",
sanoi ystävällinen
Tietäjä. ”Mikä teidät nyt tuo
luokseni?” Vanhimmat
selittivät Tietäjälle kylän ongelman
ja kertoivat hänelle
kaikista niistä selityksistä, joiden avulla ongelmaa
oli menneiden vuosien aikana yritetty ratkaista. Kun Tietäjä oli
kuunnellut heidän kertomuksensa, hän vaipui uneen.
Herättyään
unesta hän lausui seuraavat sanat, jotka vanhimmat
kirjoittivat tarkasti muistiin:
Ainaisina aikoina,
on lapsil’ ollut pulmia.
Kun väki niihin syytä pohtii,
vaara aina silloin vaanii,
et’ toisiansa kohta kaikki syyttää.
Jo vaha viisaus opettaa,
ettei ongelmaa voi lopettaa,
siksi mieti mikä se taito ois,
joka ongelman veis pois.
Lapsen kanssa keskustele,
ja neuvottele siitä,
minkä uuden taidon,
lapsen pitäis osata.
Kolme
vanhimpaa palasivat Muksulan kylään
ja antoivat ensitöikseen
kivenhakkaajan kaivertaa Tietäjän sanat kylän keskellä olleeseen
suureen kiveen. Sen jälkeen he kokoontuivat pohtimaan, mitä Tietäjä oli
halunnut sanoillaan kertoa.
Kun kylän vanhimmat olivat pohtineet Tietäjän sanoja kokonaisen
päivän ja kokonaisen yön, he kokosivat kyläläiset
yhteen ja ilmoittivat heille:
“
Tietäjän sanat tarkoittavat sitä, että meidän
on aika lopettaa sen kysymyksen pohtiminen, mistä lastemme ongelmat
johtuvat ja käyttää voimamme sen miettimiseen, mitä taitoja
lastemme pit äisi oppia, jotta he pääsisivät ongelmistaan.”
Sen
kuultuaan Muksulan kylän asukkaat ilahtuivat suuresti, sillä he
ymmärsivät, että keskinäisen syyttelyn aika
oli vihdoin ohi. Enää heidän ei tarvitsisi taittaa
peistä siitä,
mistä heidän lastensa ongelmat johtuivat. Sen sijaan
he saisivat keskittyä auttamaan lapsiaan oppimaan niitä taitoja,
joita he tarvitsivat vapautuakseen ongelmistaan.
Muksulan
kylän asukkaat palasivat koteihinsa ja kertoivat lapsilleen
hyvät uutiset: enää ei Muksulan kylässä puhuttaisi
lasten ongelmista vaan ainoastaan taidoista, joita lasten
piti oppia. Lapsetkin ilahtuivat tästä uutisesta, sillä he
olivat lopen kyllästyneitä siihen,
että kylässä ei juuri muusta puhuttukaan kuin heidän
ongelmistaan.
Äidit
ja isät keskustelivat lastensa kanssa ja sopivat heidän
kanssaan siitä, mikä taito kunkin lapsen piti oppia
päästäkseen
ongelmastaan eroon. Eikä aikaakaan, kun jokaiselle kylän
lapselle oli löydetty taito, jonka oppimisen oli määrä poistaa
lapsen ongelma.
Ei kestänyt
kuitenkaan kauaa, kun edessä jo
uusi ongelma. Monet lasten vanhemmista tulivat kylän
vanhimpien luokse ja sanoivat: “Kaikki
meni aluksi hienosti. Me pääsimme lapsemme kanssa
nopeasti yhteisymmärrykseen
siitä, mikä taito hänen pitäisi oppia
parantuakseen ongelmastaan, mutta nyt emme tiedä miten
saisimme hänet
oppimaan tuon taidon.”
Vanhimmat
potivat tätä vanhempien
visaista kysymystä monta
päivää ja yötä. Yrityksestään
huolimatta he eivät onnistuneet löytäneet
siihen ratkaisua; he eivät
keksineet mitään keinoa, jonka avulla vanhemmat
olisivat voineet saada lapsensa innostumaan taitojensa oppimisesta.
Lopulta kylän vanhimmat päättivät kääntyä vielä kerran
Tietäjän puoleen.
Matkattuaan jälleen monta päivää kolme vanhimpaa saapuivat
Tietäjän luo.
“
Mikä teidät tuo uudestaan luokseni?” kysyi Tietäjä heiltä ystävällisellä äänellään.
Vanhimmat
vastasivat: “Kun kävimme viimeksi luonasi, opimme
sen, että emme enää puhu lastemme kanssa
ongelmista vaan taidoista, joita heidän pitää oppia
ongelmistaan päästäkseen.
Se on auttanut meitä kaikkia, mutta nyt olemme uuden
pulman edessä.
Olemme päässeet lastemme kanssa yhteisymmärrykseen
siitä,
mitä taitoja heidän pitää oppia päästäkseen
ongelmistaan, mutta emme tiedä, miten saisimme heidät
innostumaan noiden taitojen oppimisesta.”
Kuunneltuaan
vanhimpien esittämän kysymyksen Tietäjä vaipui
uneen. Kun hän heräsi, hän lausui seuraavan
lorun, jonka vanhimmat kirjoittivat jälleen sanasta
sanaan muistiin:
Kasvaa
lapsen opin halu,
kun autat häntä huomaamaan,
et’ monen moista hyötyä,
tuo taito hälle tuo.
Taito
vaatii nimen hauskan,
sen lapsi itse antaa saa.
Kun lapsi taidon nimeää,
hän omakseen sen haluaa.
Helpommaks’ käy opin tie,
kun ei lapsi sitä yksin kulje.
Sisästään hän tuen löytää,
olennon ja ystävän.
Säilyy lapsen innostus
jos runsasta on kannustus.
suuri olkoon niiden piiri,
joka häntä innostaa.
Eniten
lasta se auttaa,
että itseensä hän luottaa.
Siihen onkin hyvä niksi,
usko häneen ja kerro miksi.
Ei kestä oppi aikaakaan,
koht’ laps’ jo taidon hallitsee.
Kun päättyy lapsen opin retki,
silloin koittaa juhlan hetki.
Vaan miten toimii lapsi toisin,
kun hän uuden taidon taitaa?
Sen hän voikin sulle näyttää,
kun leikissänsä taitoansa käyttää.
Ei lapsi
ongelmiaan mieli julki laittaa,
koska liittyy siihen monta haittaa.
Vaan ylpeyttä hän siitä tuntee,
kun taitonsa hän kansan tietoon saattaa.
Harjoitus
on puhde rankka,
laps’ tarvii siitä kiitoksen.
Siks näytä hälle ihastukses
kun taitoaan hän käyttää nähtes.
Takaiskun
tullen muista,
ettei homma aina luista.
Siks’ sovi lapsen kanssa sekin vielä,
miten taito mieleen muistuu,
jos hän joskus tieltä suistuu.
Viimein
tulee sekin aika,
jolloin koittaa juhlan hetki.
Nyt kun lapsi taidon taitaa,
kiitoksen voi hän muille antaa.
Päivät kuluu, viikot vierii,
Tuuleenko oppi pian katoaa?
Kas viel on yksi askel matkaa,
taitonsa saa lapsi muille jakaa.
se se vasta opin takaa.
Vaan
mitä nyt on edessä,
kun taito on jo veressä?
Palkkioksi vaivan suuren,
saa lapsi nyt jo taidon uuden.
Kolme
vanhimpaa palasivat Tietäjän luota Muksulan kylään
ja antoivat kivenhakkaajan kaivertaa Tiet äjän sanat kiveen.
Sen
jälkeen vanhimmat kokoontuivat pohtimaan, mitä Tietäjä oli
halunnut sanoillaan sanoa. Kun he olivat pohtineet Tietäjän sanoja
kolme päivää ja kolme yötä, he kokosivat kyläläiset
yhteen ja ilmoittivat heille:
“
Pohdittuamme huolella kaikkia niitä Tietäjän sanoja,
jotka nyt on kiveen kirjoitettu, olemme löytäneet niiden perusteella
viisitoista ohjenuoraa, joiden avulla uskomme, että kylämme
lasten ongelmat saadaan ratkaistuiksi. Kivenhakkaaja kaivertaa nämä viisitoista
ohjenuoraa kiveen, ja kun hän on sen tehnyt, lukekaa ohjenuorat
huolella ja kokeilkaa niitä yhdessä lastenne kanssa. Pian saamme
nähdä,
miten hyvin olemme ymmärtäneet kaiken sen, mitä Tietäjä halusi
meille lorullaan sanoa. ”
Lasten
vanhemmat ryhtyivät välittömästi
kokeilemaan yhdessä lastensa kanssa kylänvanhimpien laatimia
viittätoista
ohjenuoraa. Kun he huomasivat, miten hyvin ohjenuorat toimivat,
he olivat ällikällä lyötyjä.
Kaikki kylän lapset, yksi toisensa jälkeen, pääsivät
ongelmistaan ja sitä mukaa kuin lapsille sattui tulemaan uusia
ongelmia, nekin saatiin näiden samaisten viidentoista ohjenuoran
avulla aina nopeasti ratkaistua.
Pian
tieto Muksulan kylän viidestätoista
ihmeellisestä ohjenuorasta
alkoi levitä valtakunnassa. Muksulan kylään virtasi
väkeä läheltä ja
kaukaa. Kaikki halusivat kuulla lisää noista viidestätoista
ohjenuorasta, joiden avulla väitettiin voitavan ratkoa mitä moninaisimpia
lasten ongelmia.
Uteliaita
tulvi Muksulan kylään niin sankoin
joukoin, että lopulta
sen asukkaiden oli perustettava koulu, jossa vieraille opetettiin
viidentoista ohjenuoran oppia. Koulu sai nimekseen Muksuopisto ja oppia,
jota siellä opetettiin,
alettiin kutsua Muksuopiksi.
Näin Muksuoppi syntyi.