Vastuunportaiden perimmäinen
tarkoitus on edistää oppilaan vastuuntunnon kehittymistä niissä
tilanteissa, joissa vahinko on jo tapahtunut eli oppilas on ehtinyt
tehdä jotakin väärää. Se, että oppilas
astuu kiltisti tähän asti kuvatut vastuunportaat eli myöntää
tekonsa, osoittaa ymmärtävänsä tekonsa
kielteiset seuraukset, pyytää anteeksi, hyvittää
tekonsa kärsimään joutuneelle osapuolelle ja lupaa,
ettei tee vastaavaa toista kertaa, ei kuitenkaan takaa sitä, että
oppilaan vastuuntunto vahvistuu. Oppilashan voi periaatteessa tehdä
kaiken näennäisesti hyvin ja suhtautua todellisuudessa
koko prosessiin kuin mihin tahansa välttämättömään
pahaan.
Vastuuntunnosta voidaan
puhua vasta, kun oppilas on vilpittömästi sitä mieltä,
että hän on toiminut väärin ja on tosissaan
ilmoittaessaan, ettei aio tehdä mitään vastaavaa
uudestaan. Todelliseen vastuuntuntoon kuuluu myös huoli
muista, siis toisin sanoen välittäminen siitä,
etteivät muutkaan oppilaat
tee vastaavaa.
Todellisesta asenteenmuutoksesta
on merkkinä se, että oppilas on valmis osallistumaan siihen
työhön, jota koulussa tehdään vastaavanlaisten
tekojen ehkäisemiseksi. Siitä syystä oppilaalle tulisi
aina tarjota mahdollisuus osallistua tavalla tai toisella ehkäisevään
työhön. Näin oppilaan tekemä vääryys
ja siihen liittynyt vastuunottaminen muuttuvat pääomaksi,
josta on hyötyä paitsi hänelle itselleen myös
muille oppilaille ja viime kädessä koko koululle.
Oppilaan maine paranee
ja muiden ihmisten häntä kohtaan tuntema luottamus palautuu,
kun ihmisten tietoisuuteen leviää tieto siitä, että
oppilas kantaa kortensa kekoon ja osallistuu jollakin sopivaksi
katsotulla tavalla kyseisen kaltaisien vääryyksien ehkäisemiseen.
Esimerkki
Poika oli nimitellyt luokanvalvojaansa “vitun homoksi”.
Tapauksen johdosta koulussa järjestettiin palaveri, jossa olivat
mukana rehtori, oppilas, luokanvalvoja ja oppilaan vanhemmat. Kun
tapahtuneesta keskusteltiin, kävi kaikille osapuolille selväksi,
että poika ymmärsi tehneensä väärin sekä
oli vilpittömästi pahoillaan siitä, mitä hän
oli suustaan päästänyt. Hän myös ilmoitti
olevansa valmis hyvittämään opettajalle aiheuttamansa
kärsimyksen. Lyhyen palaverin lopuksi rehtori sanoi pojalle,
että jos hän halusi osoittaa olevansa sanojensa takana,
hän kenties haluaisi jollakin tavalla osallistua siihen työhön,
jota koulussa oli alettu tehdä oppilaiden kielenkäytön
parantamiseksi. Poika ilmoitti olevansa valmis tekemään
“jotakin”. Myöhemmin hän kirjoitti hauskan aineen,
joka kertoi ärräpäitä päästelevästä
tietokoneesta ja siitä, miten tuo tietokone ohjelmoitiin salonkikelpoiseksi.
Aine julkaistiin koulun lehdessä ja se herätti paljon
keskustelua sekä oppilaiden että vanhempien keskuudessa.
